Kun elämä vie ja kaikkea tapahtuu
Hiki ja kaikkia niitä muita 52 vaihtarioiretta...
Eräs lukijani pyysi minua jälleen kirjoittamaan vaihdevuosista ja minähän kirjoitan, sillä mikä olisikaan ajankohtaisempi asia kuin tämä. Mutta koska en ole asiantuntija vaikka kokemusasiantuntija olenkin niin kirjoitan pelkästään omista kokemuksistani ja voin vain kuvitella, että meillä kaikilla kokemukset ovat hieman erilaisia, uniikkeja.
Minulla vaihtarit ovat hiipineet päälle täysin huomaamatta. En oikein ymmärrä vallitsevaa ilmapiiriä jossa tämä asia on jotenkin tabu tai asia josta ei voisi puhua. Totta kai voi, ja pitääkin. Tosin ymmärrän hyvin sen, että tuskinpa meidän miehet haluavat jakaa tätä ihan kaikkea kanssamme yhtä vähän kun minä henk.kohtaisesti jaksan kuunnella esimerkiksi inttijuttuja. Minusta kunnioitus molempia kohtaan on näissä ihan hyvä muistaa. Jutellaan ,mieluummin sitten näin naisten kesken (anteeksi kaikki miehet, sillä oletukseni on että 99% lukijoistani ovat naisia vaikka tottakai miehetkin ovat tervetulleita lukijoikseni). Ja sitten asiaan...
Vaihtarit ovat osa minua tällä hetkellä ja ne ovat piru vieköön sellainen kaveri jolta voi odottaa mitä tahansa, milloin tahansa ja miten tahansa. Minä jolla koko ikäni on ollut supervoimana nukkumisen taito niin huomaan supertaitoni rapistuneen. Saan kyllä unenpäästä kiinni mutta en tiedä mikä vaihtariveitikka se on joka hiipii uniseen mieleeni lähes joka yö kellon tarkasti kello 02.10. Ding, ja tämä rouva herää. Olen jostain lukenut, että pitää nousta ylös, juoda jotakin ja sitten sänkyyn nukkumaan mutta eipä tuo ainakaan tepsi minuun. Joten teen päinvastoin, en katso puhelinta, makaan pimeässä tuijottaen pimeyteen ja suljen silmäni odottaen seuraavan unibussin tulevan. Tämä tepsii minuun ja yleensä pääsenkin unilandiaan suhteellisen nopeasti. Tämä on kuitenkin oireistani pienin ja harmittomin.
Hiki on se pahin, tai no lähes pahin. Se perkeleen (anteeksi kielenkäyttöni!)hirveän kamala hiki. Olen aina hikoillut paljon mutta tämä on jotain ihan muuta. Tätä ei voi oikein ymmärtää ennenkuin tämä iskee päälle. Se hiki on erilaista, syvältä sisältäpäin älyttömällä voimalla hiuspohjaan ja selkään tunkevaa hikivanaa. Ja vielä ei ole ollut edes kesä joten en ole kokenut tätä helteellä. Hiksakohtaukset tulevat aina täysin varoittamatta. Mutta kun se lähtee puskemaan sisältä kehon uumenista sille ei voi tehdä mitään. Tunnen vain kuinka hiuspohjani kostuu ja humps kuinka selkää pitkin juoksee hikivana. Parasta on kuitenkin se, että yhtä nopeaa kuin hiksa iskee päälle, niin se myös vetäytyy. Olen kuitenkin siitä onnellisessa asemassa että tätä ei tapahdu usein ja usein olen paikassa jolloin hikinen hiuspohja ei haittaa. Huomaan kuitenkin että stressaantuneena hikikin virtaa kilpaa stressifiiliksen kanssa. En ole kuitenkaan ikinä kastunut niin että joutuisin vaatteeni vaihtamaan mutta yövillikset olen jättänyt sängyn viereen aika monena yönä.
Malttakaa vielä hetki, lisää on tulossa...sellaisia semi-pieniä oireita minulla on paljon. Korvat kutiavat päivittäin joten niiden rapsuttelu on tullut tutuksi, iho on erittäin kuivaa joten ihovoidetta kuluu, jäykät sorminivelet vaativat sormijumppaa, kankeat nivelet aamuisin nitisevät kuin vanhat ladon ovet, hiukset ohenevat entisestään, menkat jäivät jo pois mutta tulivat temppuillen takaisin, ihon kutiaa...pahin on kuitenkin aivan jäätävä, käsittämätön ja epäoikeudenmukainen painonnousu. Kun katson marspatukkaa kaupan hyllyllä se on jo muuttunut kehossani plus 2 kiloksi palleaan. Kun en ajattele ruokaa enkä mielestäni syö pelkkää potaskaa niin silti farkkuni kutistuvat kaapissa. Pääsisäisenä tajusin ja ehkä rohkaistuin ajattelemaan ajatuksen ja totuuden loppuun asti, kehoni kapinoi minua vastaan ja on muuttunut lähes täysin. Jalat ovat erilaisen malliset kuin ennen ja sirous on hävinnyt niistä, vartalomalli on muuttunut, "väärät" kohdat tursuavat ja kun yritin ihan laihduttamalla laihduttaa lopputulos oli 500g plussaa. Inhoan sitä, että kehoni on kuin se olisi kilpailemassa itseäni vastaan ja minä häviän tämän kisan, se on jo tiedossa kun lähdimme tähän kisaan. Olenkin miettinyt miten voisin hyväksyä tiettyjä tosiasioita ja mille asioille aion pistää kampoihin. Minähän olin jo kuitenkin hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen ja olin pitkään erittäin sujut itseni kanssa. Nykyään niin lähes inhoan peilikuvaani välillä mutta onneksi seuraavana päivänä yleensä löydän jo sen vanhan hyväksyvän Annen tuijottamasta itseäni. Kyse ei enää ole ulkonäöstä vaan siitä, etten halua kaikkia liitännäissairauksia jotka ylipaino tuo tullessaan. Siksi taistelen ja aion taistella vastaan.
Minä olen säästynyt monelta oireelta tai sitten ne ovat vielä tuloillaan. Olen kuitenkin onnellisessa asemassa sillä en ole (vielä) kokenut mielialan vaihteluita enkä masennusoireita. Joskus tunnen aivosumua mutta minusta tuntuu, että mieleltäni olen todella seesteinen. Ehkä olen jo käynyt läpi tuon mielen vuoristorata vaiheen, asiantuntijat asuvat täällä kotona ja ehkä heiltä pitäisi kysyä olenko ollut kireä kuin viulunkieli...jätän kysymättä. Vaihtareista voi hyvin kirjoittaa myöhemminkin koska koko ajan tämä muuttuu joten aina löytyy uutta näkökulmaa. Ehkä otan seuraavaksi mies-näkökulmaa tähän.
3kk älä osta mitään haasteen lopputulos
Kuukausi on kulunut siitä, kun olen päässyt "3kk älä osta mitään" haasteen maaliviivan yli. Voi mikä ihana tunne, sillä plakkariin jäi tunne onnistumisesta. Ei niin, ettenkö olisi sortunut kertaakaan, mutta en sortunut ostamaan rytkyjä enkä kippoja enkä kuppeja niin kuin oli päätavoitteenikin. Tosin täytyy myöntää, että yhden ison asian sorruin ostamaan ja siitä olenkin saanut kuulla. Mutta onneksi minulla on mahdollisuus puolustaa itseäni tällä blogi-kirjoituksella, edes pikilite.
Päivät ja viikot lähtivät hyvin rullaamaan kun aloitin haasteen. Ei ollut läheskään yhtä vaikeaa kuin edeltävällä kerralla ja jotenkin tällä kertaa tunne siitä, että olen kerrankin tekemässä jotain hyvää niin oli minussa vahvana. Ihan niin kuin tämä tellus nyt jotenkin pelastuisi sillä, että jönsböleavenuen likka ei ostele rytkyjä mutta koska soimaan itseäni usein siitä, etten tee tarpeeksi täyttääkseni oman ruutuani tässä yhteisessä työssä telluksen pelastamisen suhteen, niin ehkä tämä sitten jotenkin kompensoi sitä. Tuntui ainakin hyvältä ja olin joinakin päivinä jopa ylpeä itsestäni. Tämän lisäksi huomasin kuinka paljon aikaa minulla tavallisesti kului nettishoppailuun. Nyt ei kulunut!
Mutta sitten se perhana iski minuun kuin sika limppuun! Ai niin kuin mikä?? No joka keväinen autokuume. Se kun iskee minuun niin se tuntuu lekaniskulta takaraivossa jättäen sinne mojovan kuhmun joka lähtee vain pois autokaupoilla. Tällä kertaa se lekanisku iski jos mahdollista vielä pahemmalla tavlla...lähes mahdottomalla tavall,a sillä en tiedä mistä salamaniskusta minä sain päähäni että nyt on aika siirtyä sähköautoihin. Siis mitä helkuttia!!! Minä jos joku olen jo pitkään sähköautoja haukkunut halveksivalla tavalla pienimpään maanrakoon, lähestulkoon alimpaan helvettiin. Niistä puuttuu karisma, ulkonäkö, ihana moottorin murina sekä luotettavuus. Että näillä spekseillä sitten autokauppaan marssin. Vähän lähes ylimielisellä ajatuksella koeajoin paria autoa ja niin minun vaan oli luovutettava ja todettava että loppupeleissä minä olen se häviäjä ellen vaihda autoa. Ja niin siinä vaan kävi että autotalli.com sai joka iltaisen vierailijan minusta vaikka takaraivossa jyskytti, että ostolakko on päällä. Ei auttanut mikään pikku ukkeli olkapäällä joka yritti piipittää korvaani, että Anne sinullahan on älä osta mitään haaste päällä. Ei, toisella olkapäälläni ilkkui paljon isompi voima joka varmalla otteella supisi korvaani, että sähköautoon siirtyminenhän on itseasiassa vain ja ainoastaan viisas vihreä teko. Okei, okei ei ole mutta noin sen minä itselleni selitin. Viikon intensiivisen autokaupanteon jälkeen olin sortunut, sähköauto oli minun ja minä uuden auton niiiiiiin äärettömän tyytyväinen omistaja. Siinä selkärankani sanoi niks ja naks ja hah hairahdin. Nyt tiedän, että ajattelette että, ai oikein auton ostit sitten etkä kippoja ja kuppeja mutta joo myönnetään, että aika hepponen on selkärankani sitten kuitenkin. Voin tietenkin yrittää edes olla ylpeä siitä, että ostoshimoni hävisi täysin ja voin lämpimästi suositella tätä haastetta kaikille. Te jotka jaoitte tämän ajan kanssani ja kannustitte minua niin kiitos siitä. Miten teidän muiden osallistujien kävi?
LUKIJAHAASTE
'
Mainostin somessani tänään alkavaa itseni haastamista ja teistä rakkaat lukijat joku pyysi minua haastamaan teidät kaikki samaan eli tässä se nyt sitten tulee: 3kk Älä Osta Mitään Turhaa!
Alustan hieman...Olen huomannut, että joka uusi vuosi tuo mukanaan minulle monta hyvää asiaa jotka valitettavasti valuvat hiekkaan loppu vuotta kohti mentäessä, mutta jotta jotkut asiat saisin maaliin asti olen helpottanut asioita itselleni ja asettanut lyhyitä jaksoja jolloin teen jotain "hyvää". Te jotka olette seuranneet minua ja ehkä vähän jo tunnettekin tiedätte että minulla on tiettyjä heikkouksia ja yksi niistä on tiettyjen tavaroiden ostaminen. Mitä milloinkin. En enää ole mikään ostoshelveteissä heiluja mutta voin saada päähänpinttymiä ja niitä sitten jahtaan pitkin kyliä ja nettiä. Joten yritän vähentää tätä ja koska vähentäminen sinänsä ei ole onnistunut juurikaan, niin tämä totaalinen ostolakko on purrut huomattavasti paremmin. Viime vuonna alku oli todella haastavaa mutta maaliviivalle kun saavuin niin minulla oli miinus saldoa 5 tuotetta jotka olin turhaan hankkinut. Se on minusta hyvä saldo noin ekaksi kerraksi. Tällä kertaa tosin aion pitää pyöreän nollan. Kun ei osteta niin ei osteta. Itse olen määritellyt säännöt ja yksi on se että jos joku matka sisältyy haasteen ajanjakson niin se lasketaan ajasta pois ja lisätään sitten matkapäivät jakson loppuun. Mutta ei sielläkään tarvitse älyttömyyksiä ostella. Miksi pitäisi??
Tässä haasteessa on monta hyvää puolta ja tässä alla muutama niistä. Yritän tällä suostutella sinutkin mukaan sillä "kaksin aina kaunihimpi" eikös?
Mikä On Kolmen Kuukauden Haaste?
Kolmen kuukauden haaste on yksinkertainen: sitoudu olemaan ostamatta mitään turhaa kolmen kuukauden ajan. Tämä tarkoittaa, että vältät heräteostoksia, tarpeettomia kodintavaroita, vaatteita ja muita ei-välttämättömiä hankintoja.
Miksi Ottaa Haaste Vastaan?
- Säästöjä Rahassa: Turhien ostosten välttäminen voi auttaa sinua säästämään merkittäviä summia rahaa. Voit ohjata säästöt johonkin ennalta asetettuun hankintaan kuten esim matkaan.
- Kestävää Kulutusta: Jep, kuulitte oikein. Kyllä minäkin mietin kestävää kulutusta vaikka inhoan mouhoavia ihmisiä. Tulet huomaamaan miten hyvin pärjäät ostoksitta ja huomaamattasi tuet terveempää kulutusta.
- Tilaa ja Järjestystä: Kun et osta tarpeettomia tavaroita kodin laatikot ja kaapit eivät täyty romuilla. Tulet huomaamaan että alat järkkäillä olemassa olevia tavaroita ja miettimään mitä kaikkea sinulla jo on.
- Itsetuntemus: Haaste auttaa sinua tunnistamaan tarpeesi ja "ostohalusta".
Vinkkejä Onnistumiseen
Annan vain yhden vinkin; ellet halua tätä oikeasti, älä edes aloita vaan tee päätös ja pidä siitä kiinni silloin kun sinulla on vahva tunne, että tämä on hyvä juttu. Ja okei toinenkin eli tee tavoite.
Kokemuksia ja Oivalluksia
Kun viimeksi aloitin kolmen kuukauden haasteen, huomasin nopeasti, kuinka paljon turhia ostoksia olin aiemmin tehnyt. Siis aivan järisyttävän paljon!! Tunsin aluksi houkutusta ostaa uusia vaatteita ja koriste-esineitä, mutta huomasin ajan myötä, että pärjään vallan mainiosti ilman niitä sillä kaappini ja vähän miehenikin kaapit pursuavat niitä.
Kolmen kuukauden jälkeen tunsin oloni kevyemmäksi ja järjestelmällisemmäksi, no ainakin hetken. Laskin säästämäni rahat ja wau kylläpä tuntui hyvältä. Suosittelen lämpimästi kaikille kokeilemaan tätä haastetta – se voi muuttaa tapasi kuluttaa ja tuoda uusia oivalluksia arkeen! Ainakin hetkeksi mutta sekin on hyvä alku!
Oletko valmis tarttumaan haasteeseen ja kokeilemaan, millaista on olla ostamatta mitään turhaa kolmeen kuukauteen? Lähde mukaan ja lähetä kokemuksesi minulle.
Somelakko-hyvät ja huonot puolet
Syksy on jo pitkällä ja se tarjoilee mitä upeimpia luonnon omia taulujaan. Imen itseeni kaikkia noita värejä mitkä oikein hyppivät silmille. Minun on vaikea pitää puhelinta taskussani sillä päässä jyskyttää lähes tiedostamaton mutta pakonomainen tarve ottaa kauniita (tai vähemmän kauniita) kuvia instagramiin. Tiedän, että olen instagram-riippuvainen. No niin, nyt se on sitten sanottu ääneen. Tunnustettu itselleni, vaikka olenhan minä sen jo tiennyt pitkään.
Koska riippuvuuteni on mennyt jo näin pahaksi, olen kolme kertaa ollut 3kk mittaisella sometauolla. Ensimmäinen kerta oli todella vaikea! Monta viikkoa oli vieroitusoireita. Kännykkä kävi kädessä tuon tuosta ja huomasin, että olin avaamassa instaa vähän väliä. Ja jännää oli, että en pystynyt ottamaan kuvia ’muuten vaan’ joten 3kk aikana en juurikaan valokuvannut mitään. Mikäli minun pitäisi analysoida somelakon hyviä ja huonoja puolia niin tässä alla ajatuksiani siitä.
Tosiaan ajatus somelakosta syntyi pikkuhiljaa kun huomasin, että kotona sain yhä useammin ilkeitä katseita ja huomautuksia siitä, että osaanko ollenkaan elää hetkessä vai pitääkö koko ajan valokuvailla ja näyttää elämäänsä muille? Eikö voisi olla enemmän läsnä. Hmm, kommentit suututtivat ensin ja sitten vähän satuttivat. Enhän minä nyt ole poissaoleva vai olinko? Ja olinhan minä. Ja lisäksi älyttömän ärsyttävä, sillä aina piti niinkuin painaa "pausea";ruokailuissa, ystävien kanssa tavatessa, kauniissa maisemissa, kun ostin uutta kotiin osv osv...aina piti ottaa kuvia. Kun päätin pistää pillit pussiin instan ja somen kohdalla, niin pelko oli suurin ja vahvin tunne. Pelko siitä, että jään jotenkin kaiken ’mahtavan’ ja ’upean’ ulkopuolelle. Tunne etten näe enkä kuule mitä ympärilläni tapahtuu. Ei niinkään pelko siitä, etten näe mitä tietyt ihmiset tekevät vaan sekinn oli kauhistuksen aihe. Mutta vaikka instagram perustuukin valokuviin, niin minusta kivointa on se, että fiidistäni löytyy uusia kahviloita, mielenkiintoisia näyttelyjä, liikuntaliikkeitä, sisustusvinkkejä, ruokakoristeluehdotuksia, kauneusvinkkejä osv.
Olen siitä sielultani vanha, oli instaa tai ei, että olen tarkka sosiaaliseni verkostojen ylläpidon suhteen. Tapaan ystäviäni livenä tasaisin väliajoin, pidän ystävyyssuhteistani hyvää huolta enkä ole siirtänyt ystävyyssuhteitani ’nettiin’. Joten en oikeastaan ollut huolissani siitä että jättävätkö ystäväni minut vaikken löydykään somesta.
Mitä jos miettii asiaa vähän toiselta kantilta? Miltä lakkoni sieltä ruudun toiselta puolelta näyttää? On tietenkin mahdoton varmasti puhua toisten suulla mutta kai voi sanoa että ihmiset kommentoivat lähinnä että ’anne, jäät monesta paitsi’, ’anne, miten sä uskallat kun somessa on paljon elämää mikä liukuu ohi?’ ’Anne, kurjaa kun ei nää mitä teet’. Niin, kai totuus on että minun instatilini on pikkiriikkinen osa jotain äärettömän suurta koneistoa ja ei oikeastaan tunnu missään ruudun siltä puolen mikäli yksi osa jää pois, kun jäljelle jää monta biljoonaa seurattavaa tiliä.
Ja siis sitten siihen totuuteen. Ellei lasketa ekan lakon vieroitusoire jaksoa, niin lakot ovat olleet vapauttavia. Oikea, tässä ja nyt, elämä laskeutui minuun, sekä henkisesti että fyysisesti. Instan tuottama rauhattomuus tai läsnäolon pakeneminen poistui täysin. Valokuvaukseen palasi aivan eri ajatus ja ilo, se ilo miksi olen aina ennen valokuvannut, ’capture the moment’. Ilo tuli takaisin sekä kuvaamiseen että muistojen luomiseen. No entäs tipuinko jotenkin ’ajan kelkasta’? Jäinkö jostain paitsi? ’Hylkäsivätkö’ ihmiset minut? Täytyy sanoa, että olin yllättynyt mutta jopa vähän pettynyt, ettei somelakko ’tuntunut miltään’ tai ’näkynyt missään arjessani’. En kokenut jääväni mistään paitsi, päinvastoin. Puskaradio ei ole lopettanut toimintaansa ja siis enhän minä oikeasti tarvitse tietoa random tyyppien elämästä. Ja jos jonkun tiedon tarvitsen von aina kaivaa sen soittaa jollekin, puhua jonkun kanssa tai katsoa vaikka googlesta . Ihmiset eivät jättäneet minua, vaan ehkä positiivisena juttuna voin sanoa, että ystävyyssuhteeni vain syvenivät. Ei tarvinnut reelsien lähettelyllä pitää yhteyttä. Ja hei, aikaa tekemiselle, sellaiselle oikealle tekemiselle, vapautui vähintään runsaan tunnin per päivä ellei enemmänkin. Ihmeelliset "pauset" poistuivat elämästä. Kaikista parasta on, että nykyään voin jopa unohtaa somen olemassaolon päiviksi vaikka en lakossa olekaan. Elämääni on palannut sellainen "järkevyys"somen suhteen vaikka pidänkin instasta edelleen.
Minusta olisi upeeta jos ihmiset uskaltaisivat panostaa somelakkoihin. Vaikka vaan muistuttamaan itseään siitä, että oikea elämä näyttää laajemman skaalan tunteita, tapahtumia ja muistuttaa siitä että elämään kuuluu myös sitä suoranaista paskaa mitä ei somessa oikein kuvata. Eli somelakkoja pitämään, vaikkapa ihan viikon pituisia. Kannustan!
Lukijan toiveaihe
Älä vastaanota statistin roolia kiusaamis-tilanteessa.
Aikuisten elämässä kiusaaminen taitaa olla yhtä yleistä kuin esim koulukiusaaminen. Siinä on myös jaettuna samat roolit. Valitettavasti! Pääosat, sivuroolit sekä statistit.
Sivustaseuraajana kiusaamistilanteessa voit tuntea itsesi kuin ylimääräiseksi näyttelijäksi huonossa draamassa. Näet pääosan esittäjät (kiusaajan ja kiusatun) ja mietit, mitä ihmettä teet väärässä elokuvassa. Tunteet vaihtelevat esityksen aikana ahdistuksesta ja syyllisyydestä puhtaaseen hämmennykseen. Sinulla on hämärä aavistus, että sinun pitäisi tehdä jotain, mutta mitä? Eihän sinulle ole annettu käsikirjoitusta tai ehkä se oli se paperinivaska minkä heitit postilaatoksta suoraan paperinkeräykseen vilkaisematta edes sisältöä. Miten statisti ilman reploja voikaan olla näin peloissaan? Kun pitäisi vaan puuttua tilanteeseen, ihan millä tavalla tahansa. Jähmettyminen kun on pahinta ja pelkurimaisinta. Improvisoi! Mutta harva meistä osaa improomisen taidon.
Joskus, aivan liian harvoin , kun katselet kiusaamistilannetta, saatat kuvitella itsesi supersankariksi, joka ryntää paikalle ja pelastaa päivän. Todellisuudessa useimmiten sydämesi hakkaa ja jalat tuntuvat liimautuvan lattiaan. Ehkä yrität näyttää aikuiseksi ihmiseksi niin pieneltä ja huomaamattomalta kuin mahdollista, toivoen, että kiusaaja ei suuntaa raivoaan sinuun tai jopa näkymättömältä niin ettei sinulta voi odottaa edes mitään tekoja.
Mutta tässä kohtaa pitäisikin tulla näytelmän käänne! Cut!! Cut!! Sivustaseuraajana sinulla on oikeasti valtaa. Et tarvitse viittaa tai supervoimia auttaaksesi mutta jos jompikumpi niistä auttaa niin vedä ne ihmeessä päällesi. Eihän sinun tarvitse tehdä kuin pieniä asioita. Ehkä se on yksinkertainen rohkaiseva hymy kiusatulle, tai muutama rohkaiseva sana. Näytä että tuet kiusattua. Supersankarin viitan takaa on helpompi nostaa kätesi ja sanoa, että nyt riittää!! Kiusaaja Lopeta!
Kiusaamisen kitkemiseen tarvitaan tekoja ja rohkeutta kokeilla uusia rooleja. Statisti on yhtälailla pelkuri kuin kiusaaja. Muista, että jo pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus. Voit pienillä teoilla auttaa luomaan turvallisemman ja myötätuntoisemman ympäristön, jossa kaikki tuntevat olevansa arvostettuja. Mikäli jokainen uskaltaisi olla rohkea statisti niin kiusaamisnäytelmät päättyisivät paljon onnellisemmin. Ja minä uskon että kun kerran on ollut rohkea ja sanonut ne maagiset sanat ’lopeta kiusaaminen, minä en sitä hyväksy’ niin ehkä ensi kerralla, kun kohtaat kiusaamistilanteen, et tunne itseäsi enää statistiksi, vaan tärkeäksi osaksi positiivista muutosta joka uskaltaa improvisoida uudestaan ja uudestaan. Kiusaaminen aikuisten kesken on loputtava, sekin. Ja ehkä sinä voit kirjoittaa menestystarinan, jossa olet sankari – missä roolisi on supersankari mutta ilman viittaa. 😄
Lukijan toive-kirjoitukset
Miksi vaihdevuosista puhutaan niin vähän?-Lukijan toiveaihe
”Miksi vaihdevuosista puhutaan niin vähän?”
Vaihdevuodet ovat erikoinen asia, niistä puhutaan mutta silti ei oikeasti puhuta, muuta kuin hipaistaan aihetta. Jostain syystä mainitaan kaksi asiaa, tuskalliset kuumat aallot ja yllättävä painonnousu . Mutta entäs se kaikki muu?
Suurin osa meistä käy läpi vaihdevuodet suhteellisten kurjien oireiden kera ja tuntuu, että jokainen pistää älyttömästi energiaa oireiden peittelyyn. Hävettääkö meitä naisia tämä todella luonnollinen vaihe elämässä? Ja jos meitä hävettää, niin kysyn vaan, että kenen sitten pitäisi ”vaihtareista” puhua ääneen, ellemme sitä itse tee. Meidänhän kuuluu rohkeasti nostaa asia esille. Niin paljon tapahtuu meissä ja kehoissamme että ellemme tiedosta emmekä puhu niistä asioista niin ei tämä jonkinlainen sumuverho nouse koskaan aiheen päältä. Meidän naisten pitää reippaasti uskaltaa kertoa hyvät ja huonot asiat, niin silloin me myös autamme toisiamme. On tärkeää, että voimme edes jotakuta kanssasisarta auttaa ymmärtämään itseään vähän paremmin.
Miksi vaihdevuodet sitten on aihe, jonka ympärillä leijuu häpeä? En osaa vastata omaan kysymykseeni . Sen tiedän, ettei häpeä koskaan tee hyvää kenellekään. Vai onko asia niin ettei olekaan kyse häpeästä vaan että meidän on vaikea hyväksyä muutokset itsessämme, siksikö on parempi vaieta?! Omasta puolestani voin sanoa, että en mitenkään haluaisi tunnustaa, että niin vaan minullekin kävi, että vaihtarit iskivät kiinni kuin sika limppuun. Kuumat aallot kai ovat ainakin omalla kohdallani se helpoin asia mistä voin puhua ja josta voin jopa vähän hassutellakin.
Entäs nämä muut asiat? Miten vaikea on hyväksyä että mieliala heittelee niin paljon, että välillä mietin, että oonkohan oikeasti sairastumassa johonkin vakavaan tautiin. Entäs mites se kun vällyjen välissä raikuu totaalinen haluttomuus? Kuka haluaa siitä puhua, vaikka henkisesti juuri tuo oire on rankka sietää. Ainakin itselleni. Seksittömyys tuskin kuuluu monenkaan naisen toivelistalle?? En kuitenkaan ole kuullut kovinkaan monen puhuvan avoimesti siitä, miten seksielämäänsä voisi pitää edes säästöliekillä vaihdevuosien pahimman jakson aikana. Välillä olisi ihana kuulla lohduttavia sanoja naisilta, jotka tietävät miten asian kanssa sitten kävi.
Entäs mitä kun painonnousu ei olekaan pelkkä painonnousu vaan siitä tuleekin henkinen ällötyksenaihe? Jotenkin minun on ainakin täytynyt selättää se ajatus, että minä olen oman kehoni valtiatar. En ole. Vaihdevuodet ovat sekoittaneet täysin valtasuhteet kehossani. Minä en pystykään määräämään laskeeko paino vähän tai paljon tai ei ollenkaan. Keholleni on syntynyt täysin oma tahto niin kuin teinille pahimpina teinivuosina. Minä olen siirtynyt katsomon puolelle ja voin vain sivusta seurata, kun housut alkaa kiristämään vyötäröllä lähes yhtä paljon kuin vanne kiristää välillä vaihdevuosipäätäni.
Voisin tässä luetella oire kerrallaan ja todeta aina saman asian, että eipä hirveästi mistään puhuta sillä tavalla, että aiheeseen tehtäisiin syväsukellus. Joku voi tietenkin miettiä, että kaikesta ei tarvitse puhua julkisesti mutta uskon että niin kuin tämäkin oli lukijan toive niin löytyy muitakin naisia, jotka varmasti miettivät, että yhtäkkiä itsessä tapahtuu kaikenlaista, jota ei tunnista ja olisi ihana löytää vertaistukea. Ja onhan se hurjaa, että moni meistä kärsii turhaan, kun voisi saada apua. Ja puhuminenkin auttaa. Se auttaa, kun tietää että vitsi on muitakin, jotka yhtäkkiä tuntevat pitkän listan oireita joihin ei löydä yhtään järkevää selitystä. Ja joo kyllä ne kuumatkin aallot iskevät, välillä niin pahasti että paidat menee vaihtoon mutta siitäkin selviää (varapaita on muuten ihan must). Jutellaan naiset, kerrotaan mitä kaikkea me joudumme kestämään ja puhutaan myös siitä että vaihtarit vaikuttavat myös koko lähipiiriimme. Heilläkin on kestämistä. Mutta lisää ymmärrystä ja avoimuutta ilman häpeää se on paras keino selvitä.
Vaihdevuodet
Vaihdevuodet ovat naisen elämässä tapahtuva luonnollinen muutos, joka usein aiheuttaa erilaisia oireita. On tärkeää tietää, että vaihdevuosioireisiin on olemassa monia tehokkaita selvitymiskeinoja, kuten terveellinen ruokavalio, liikunta, stressinhallinta ja tarvittaessa lääkärin määräämät hoidot. Kannattaa hakea tietoa ja tukea vaihdevuosia varten, jotta voi löytää parhaan mahdollisen tavan kohdata tämä elämänvaihe.
Kerro omista kokemuksistasi lyhyesti
